Viikko on takana ja melkoisia vastoinkäymisiä on kohdattu...

1. Salasanat
Menin oveluuksissani ja tietohallintoyksikön vaatimuksesta vaihtamaan arvoisan kouluyhteisömme kirjalainaamon nettitunnuksiin liittyvän salasanani. Pääsääntönähän näissä on ollut se, että AINA, siis A-I-N-A käytössä pysyy joku suhteellisen suppean listan valikoimista löytyvistä koodeista.

Viikolla totesin erään lainani eräpäivän lähestyvän ja laiskuuksissani olisin ehkä uusinut tuon, tai vain edes tarkistanut todellisen eräpäivän. Kirjastotädin kirjan väliin sujauttamaa eräpäiväkuittiahan en tietenkään ole kirjastosta poistumisen jälkeen nähnyt. Pirullinen järjestelmä kuitenkin torjui lamauttavan tehokkaasti jokaisen kirjautumisyritykseni joko toteamalla onko joko kirjastokorttisi numero tai nimesi väärin kirjoitettu?  tai vain herjaamalla keltaisen kolmion kera kaikkia salasanayrityksiäni. Koodinimi Miekkakalakaan ei saanut kirjaston teräksisiä portteja raottumaan.

Pahintahan tässä varmaankin on se, että SEL-KE-ÄS-TI muistan vaihtaneeni tuon mysteerisen koodin, ja silloinkin vielä ajatelleeni, että täytyypä MUISTAA tämä hieman erilainen versioni tästä vakinaistuneesta salasanakavalkadistani. No, en muista, en. On vain otettava pipa nöyrään kouraan ja käytävä anelemassa kirjastontädiltä armoa.

2. Tanssi
Alustukseksi mainittakoon, että allekirjoittanut on aikoinaan tanssinut n. 10 vuotta ihan tanssikoulussa. Tämä harrastus jäikin sitten murrosiän kynnyksellä jääkiekon jalkoihin.

Ja sen kyllä huomaa!

Tiistaina lähdin vielä edellisen päivän urhoollisen urheiluteon jäykistämin jäsenin Selloon siskon seuraksi tanssilliselle Elixia-tunnille. Ajattelin kuitenkin taas olla urhea, ja luottaa siihen, että ei sitä nyt n. 15 vuoden tauko tanssiharrastuksessa niin paljon voi merkitä. Tunnin tiimellyksessä havaitsin kuitenkin seuraavat seikat:
  • Kannattaa pitää katse sulavaliikkeisessä ohjaajassa. Oma hengästyneisyys ja tuskanhiki vain pahenevat jos erehtyy katsomaan peiliin. (=punakka, pönäkkä ja epämääräisesti tärisevä mörkö siellä on kyllä sinä! Valitettavasti!)
  • Kun ei harjoittele, hidastuu. Nopeat jalannäpäytykset, jotka ohjaajan tekeminä näyttävät joustavilta ja helpoilta, tuntuvat vähemmän liikkuvasta tuskaisilta ja epä-rytmisiltä ja näyttävät...... niin.
  • Onneksi on seuraa, niin voi nauraa omalle epätoivolle helpommin. Ei siellä supertanssijoita mukana ollut, mutta oma epätoivoinen askellus näytti kyllä niin masentavalta, että jos olisin ollut tunnilla yksin (jota en kyllä olisi rohjennut tehdä kuitenkaan...) niin olisin VARMASTI itkenyt itseni uneen.
  • Jääkiekko ja sen myötä raadetut voimaharjoittelutunnit näkyvät ei vain kankeutena, mutta epäsulavuutena. Kaunista kaarevaa käsilinjaa, joustavaa rintakehää tai keveää jalanheilautusta oli turha etsiä peilistä. Tönkkö suorittaja, joka onneksi sentään pysyi rytmissä, sen sijaan oli tunnistettavissa.
Kaikesta henkisestä raatelusta huolimatta tunti oli sekä tehokas että hauska. Ja uskokaa tai älkää; aion mennä toistekin! Sen sijaan päätän tästälähin jättää varhaisten aamujen ja myöhäisten iltojen hämärät tanssilattiat niille, jotka oikeasti osaavat jotain... joku voi tässä sanoa, että nyt se vihdoin keskittyy sitten olennaiseen - ja prost sille! ;)

3. Abulia
Abulia määritellään tahdottomuudeksi tai kyvyttömyydeksi tehdä päätöksiä. Lääkäri-äitini on määritellyt tämän minulle kaiken muun touhuamiseksi, kun olisi jotain tärkeää tehtävänä. Näin siis itsekin abulian ymmärrän - ja kovasti siitä kärsin. ;) Huomasin kirjoittaneeni myös aiheesta viime vuoden vaihto-blogissani. eli samat asiat, vuodesta toiseen...

Tämän hetkinen abuliani koskee tosin lähinnä tätä maisteriopinto-höpöhöpöä, jonka suorittelu ontuu ja yskii. Eräälle kurssille pitäisi tehdä ennakkotehtävä, johon kuuluvan kirjan sain jo luettua. Nyt kun aiheesta pitäisi kirjoittaa 5-7 sivua englanninkielistä pohdintaa japanialaisesta näkökulmasta, on motivaationi siivoukseen, pyykkäykseen, jääkaapin pesuun ja kaikkeen muuhun kauan-välteltyyn-toimintaan yllättäen noussut eksponentiaalisesti. Toisaalta, symbioosi sohvan kanssa tai blogin päivitys voittaa vielä tuonkin, hyödyllisen toiminnan, kirkkaasti laudalta.

***
Nyt, lauantai-iltana Tampereella, suurin ongelma tuntuu olevan se, että lähtisinkö bileisiin vai jäisinkö orpoilemaan yksin yksiöön... on sitä tosiaan, niitä KARMEITA ongelmia? ;)