Kaihtimien takana hämärtää jo. Silti talviaikaan käännetty kello ei ole lähelläkään kotiinlähdön aikaa. Tietokoneen kelmeä valo pitää silmät tarkassa killissä ja töiden alati kasvava kasa varmistaa sen, etteivät nuo silmät ehdi turhan usein eksyä näytön oikeassa alakulmassa armottomasti laukkaavaan kelloon.

Aamupäivän turhanpäiväinen luento antaa kahtaalle repeävälle ihanaisen syyn viipyä toimistolla pitkään; työt kun eivät tekeydy itsekseen eikä opintopisteet löydä perille, jollei koululla käy. Kahden tulen välissä taiteillessa ei kyllä aika pääse käymään pitkäksi - kun sitä aikaa ei itseasiassa tässä kohdassa oikein ole riittämiin.

Viime perjantaihin päättyi työporukan tsemppiryhmän ensimmäinen osio. Itsellä ryhmään jäi 9% elopainosta; varmasti myös senttejä vyötäröltä ja valvottuja hetkiä syksyn pimeistä öistä. Olo on kepeämpi, fiilis reippaampi ja ennenkaikkea tunnelma on luottavainen tulevia mahdollisia repsahduksia ajatellessa. Nälkä jäi näkemättä, kiukku kokematta ja muutkin laihduttamisen normaalit herkut tyylikkäästi hyllyyn. Ensi syksynä kun valmistaudutaan häihin, lasken melko varmasti myös jälleen pisteitä ja tsemppaan tuohon tärkeään päivään näillä nyt opituilla eväillä.

Toimistossa on vielä muutama urhea ahertamassa. Itsellä selkä vähän taas vihoittelee, ajatus jo harhailee eikä oikein ehkä jaksaisi nyt naputtaa. Toisaalta huomenna on jälleen luentopäivä - ja tietysti täysi työpäivä päälle - joten kaikki mitä saan nyt illalla, puhelimen ja mailin vaiettua, tehtyä, on pois huomisen päiväkiireiltä. Ylihuomenna saankin viimeistään uuden, PINKIN, puhelimeni. Pienen, sievän ja siron valopilkun tähän talviajan pimeään aikaan! :)