Aina se päätös on pyhä: nyt ryhdistäydyn, kirjoitan tänne enemmän ja useammin, pysähdyn nauttimaan elämästä ja laitan itseni kuntoon. Ja aina se pyhä päätös jää jonnekin kaiken muun jalkoihin. Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja elämä on yhden kesän verran taas valmiimpi.

Uraputki jätettiin kuivilleen heinäkuun alussa, juuri mahtavimpien helteiden alla, ja siirryttiin ensin lomalle ja mökkeilemään ja sitten vaan odottelemaan ja ahdistumaan. Helteiden hellimä Suomenniemi oli tänä vuonna melko epäystävällinen paikka viettää raskauden viime viikkoja: turvotus jaloissa ja käsissä nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin, tukalien öiden tukahduttavuutta lisäsi raskauden rajoittama nukkuma-asentojen valikoima ja liikkeelläolon hankaluus sitoi tehokkaasti kotiin, suljettujen verhojen taa. Heinäkuun polttavimmat helteet menivätkin hyvin pitkälti pimennysverhon takana, avonaisen parvekkeenoven edessä lepakkotuolissa istuen ja sekalaisia ajanviettotapoja koluten. Taisin kyllä tosin jo keväällä toimiston kahvipöydässä sanoa, että tästä kesästä tulee KUUMA kun nyt loppuraskaus osuu heinä-elokuulle... eli ei siihen sammakoita tarvita, vain yksi oikein ajoitettu raskaus. ;)

Kärsimättömänkin odotus kuitenkin palkitaan: pieni neitimme syntyi viisi päivää ennen laskettua aikaa pitkän päivän pääteeksi perjantaina 6.8.2010. Elämä on nyt mullistunut: meitä onkin nyt kolme tässä perheessä eikä paluuta DINK-aikaan enää ikinä ole. Se, miten tämä vaikuttaa kaikkiin pyhiin päätöksiin tulevaisuudessa, jää nähtäväksi. Toivoisin, että ehkä ryhdistävästi: saisin nyt päivitettyä kuulumisia tännekin useammin, pääsisin pian liikkeelle kotoa ja sutjakoittamaan raskauden turvottamaan kehoani. Mutta ennenkaikkea toivoisin, että pystyisin olemaan pienelle tyttärellemme hänen arvoisensa äiti. Sillä pieni pörröpää ei kyllä ansaitse mitään parasta vähempää.