Keskellä talvea saavuit elämääni. Hiljaa hiipien veit mielenrauhani, yöuneni ja vapaa-aikani. Täytit päiväni tykkyttävällä tietoisuudella takaraivossa, olit ensimmäisenä ajatuksissani aamulla ja viimeinen sieltä poistuja ennen unen rauhoittavaa syöveriä.

Kuukausien aikana aloin jo tottua olemassaoloosi; jos kaikki muu katoaisi, niin sinä et. Olisit olallani niin kauan, kun sinun siinä antaisin viivähtää. Muistuttaisit itsestäsi jokaisena päivänä, jona en sinulle aikaa löytäisi - ja niinä päivinä kun aikaa löytyy, seuraisit mukanani unesta valveeseen, halusin tai en.

Viime viikolla yhteinen matkamme kuitenkin päättyi, ehkä pikemmin kun arvasinkaan. Viivähdit vielä näytöllä pdf-muodossa, kaikki 82 sivua valmiina maailman tuuliin. Kun painoin "lähetä" hiljainen tyhjyys valtasi mieleni. Sinne meni, gradu. Ikuisiksi ajoiksi. Emmekä enää koskaan näe toisiamme, tervehdimme ehkä nyökäten jos satumme kohdakkain, mutta yhteinen tiemme on nyt kuljettu loppuun. Näinä kuukausina jätit elämääni jäljen, jota kukaan ei koskaan voi siloittaa. Olen nyt varmasti vahvempi, selkeästi sitkeämpi ja yksinkertaisesti ylpeämpi itsestäni kuin koskaan ennen. Ja kuukauden päästä kädessäni on paperi, joka kertoo sen lopullisen saavutuksen.

Siinä lukee Kauppatieteiden Maisteri.