Silti hikoilen.
Passintarkastuksen jälkeen törmäämme täpötäyteen matkatavarahalliin. Missään ei lue lentoamme. Ihmisiä makaa jopa pysähdyksissä olevilla matkatavarahihnoilla. Pysähdyn alkeellisen näyttöruudun eteen odottamaan. Hikoilen. Pitkät housut ovat selkeästi liikaa.
Lopulta Helsinki ilmestyy näytölle ja lähden toiveikkaana toiseen halliin, johon teksti meitä ohjaa: ehkä siellä on viileämpi.
Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. 3x10m matkatavaravyölle odotetaan vielä kolmen muun lennon laukkuja ennen omaamme. Ilma tässä kolmoshallissa on lähes hengityskelvotonta ja lämpötila lauhkean saunan tasoa. Pientä hihnaa ympäröi vähintään viiden hengen paksuinen rivi saksalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia turisteja. Ei ole MI-TÄÄN toivoa saada edes vilausta siitä, minkä lennon laukut mahdollisesti pyörivät hihnalla. Mitään näyttöähän ei tie-ten-kään ole missään...
Kaikesta toivottomuudesta huolimatta laukkumme lopulta tulevat ja pääsemme ulos ja bussiin. Ilmastointi virvoittaa hieman. Kello on 02:13, bussin lämpömittari näyttää ulkolukemiksi +33 astetta. Hyvältä vaikuttaa!
Ensimmäisen lomapäivän varjolukemat olivat +44. Sisämaasta puhaltava tuuli nimettiin fööni-tuuleksi (vrt. föhntuuli), sillä juuri siltä se tuntui: kuin joku olisi puhaltanut hiustenkuivaajalla auringon kuumentamaa ihmisraukkaa. Lozenezin rannalla sain ensikosketuksen Mustanmeren aaltoihin ja jokapaikkaan tunkeutuvaan ja takertuvaan hienoon hiekkaan.
Minun varpaani, Lozenezin hiekkaa ja Mustameri.
Toisena lomapäivänä, torstaina, saimme iltapäivällä ukkoskuuron niskaamme, jonka jälkeen sää viileni. Tai jos nyt voi käyttää termiä "viiletä", sillä loppuajan lämpötila oli varjossa +30-35 ja auringossa jotain ihan muuta. Sää siis suosi: aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa - ja samaan aikaan Suomessa tuli vettä vähän yli kymmenen asteen kera. Voi ehkä sanoa, että matkan ajoitus osui nappiin, sillä palatessamme kotimaahan, helle oli löytänyt jo Suomenkin.
Kommentit