Sitä kyllä jaksaa valittaa kun muut oman blogiseurantalistan ylläpitäjistä ovat hieman laiskoja päivittämään sivujaan. Sitä tuhahtelee aamuisin päätteen ääressä; miten voi olla noin vaikeeta... eihän se oo päivittäny tätä siis viikkoon! Miten moukkamaista.

Ja tässä sitä ollaan. Edellisen kirjoitelman päivämäärä on vanha kun taivas. Syitähän voisi nyt ladella ties minkälaisia: kiire töissä, kiire iltaisin kotona, kipeä selkä niin ei jaksa seistä kotikoneen äärellä, koulukiireet (niin mitkä? ;) ) ja sitten tietenkin se ainainen abulia. Mutta lopulta sitä on vain ollut kaiken kiireen keskellä vielä saamaton. Siinä se. Saamattomuutta, lähes puhtaasti.

Toinen tekijä tässä kirjoittelulamassa on ajoitus. Kun tuolla päivittäin mittailee kosteita katuja ja samalla ajelehtii Stellan, Egotripin, Zen Cafen tai Sir Elwoodin sanoitusten viidakoissa sitä usein törmää melkoisiin oivalluksiin ja ideoihin. Ja joka kerta, siinä kulmassa, niissä valoissa tai sen virastotalon varjossa, ajattelen että tästä pitääkin kirjoittaa blogiin. Viiltävä analyysi saa hymyilemään ja siirtää joulukuista vesisadetta hieman kauemmas. Mutta askel askeleelta nuo ideat unohtuvat, haalistuvat ja vähintäänkin sekoittuvat - ja sitten kun vihdoin taas on koneen ääressä tuijottaa vaan tuota tyhjää laatikkoa ja tuskailee ajatusten sekamelskan kanssa.

Sen verran itsekin seurailee eri blogeja että on myös nostanut kerta kerralta rimaansa. Haluaisin kirjoittaa niin fiksusti, muotoilla ajatukseni viiltävän vitsikkäiksi analyyseiksi ja puhuttaa sivulle eksyvää lukijaa. Kuitenkin sorrun liiallisiin odotuksiin, enkä saa enää siitä nerokkaasta punaisesta langastani kiinni. Päivitystahdin paineessa joudun sitten kirjoittamaan ties mitä - yleistä löpinää ja valitusta siitä, miten en saa aikaan tai ehdi elää. Sen siitä saa; kun päivitystahti on liian verkkainen mielenkiintoisen päiväkirjan pitoon, elämänrytmi puolestaan liian kiivas maailman pienien omituisuuksien huomioimiseen ja luonne liian monitahoinen pilkkujen, nyanssien ja pikkunokkeluuksien hiomiseen. Ja rehellisyyden nimissä - ehkei elämänikään muuten olisi riittävän jännittävää tuon ensimmäisen kohdan täyttämiseksi... ;)

Joulu kuitenkin tulla jolkottaa - silloin on luvassa ainakin lomaa, leppoisaa löhöilyä perheen parissa ja toivottavasti nyt vielä luntakin. Sitä ennen täytyy nautiskella vielä ainakin yhdet pikkujoulut kaikkine härpäkkeineen ja alkaa kehitellä osuvia runoelmia perheenjäsenten joulupaketteihin.

Niin, ja ehkä yrittää kaiken lomassa elääkin hieman.