Uni on ihan senttien päässä kun se taas tulee. Sisään hengittäessä yskä kuristuu kurkunpäähän ja pakottaa itsensä ulos. Suljettujen silmien takana välkkyy valoja. Eikä yskä koskaan tule yksin, se tulee puuskina, joukkoina ja rytmisinä ryhminä ravistellen uneen kaipaavan kropan taas hereille. Mies vieressä painaa kohteliaasti silmiä kiinni ja esittää, ettei häiritse. Kurjuus tuntuu raastetun kurkun päässä, tuskaisuus näkyy kellon myöhää näyttävissä viisareissa.

Joskus aamuyöllä yskä vihdoin jättää rääkätyn rauhaan ja antaa unen tulla. Väsyneen noustessa herätyksen koittaessa sängystä yskä on tiessään. Sitä ei näy myöskään päivällä toimistolla eikä alkuillan synttäri-illallisella. Nukkumaanmenoajan lähestyessä se jälleen saapuu. Pikkuhiljaa kurkkuun alkaa pakkautua tuttu tunne ja yskä pieksee rintaa. Voin olla varma, että kun valot pian sammuvat ei yskä päästä unta lähellekään. Tunteihin.