07.02 juna nytkähtää liikkeelle Tampereen rautatieaseman laiturista. Tenttikirja on jo kaivettu laukusta ja matkaseuran jäätyä petipotilaaksi myös viereinen paikka varattu ihan omaan käyttöön.

07.10 juna hidastaa. Ikkunan takana uuteen viikkoon heräilevä Pirkkala. Hidastaminen jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu, kunnes loppuu pysähtymiseen. Minuuttien seisokin jälkeen kaiutin särähtää:
"Hyvät matkustajat, junaan on tullut pieni tekninen vika. Sitä korjataan ja toivottavasti pääsemme jatkamaan matkaa mahdollisimman pian"
Pysähtynyt tunnelma jatkuu, ihmiset vilkuilevat levottomasti ympärilleen. Itse tunnen kuinka kiukku alkaa nousta. Ei voi olla totta, taas sellaisena aamuna, kun on aikataulu ja pitäisi olla jossain - pakosti - kymmeneltä!
"Hyvät matkustajat, nyt kyseessä onkin hieman vakavampi tekninen vika, ja juna jää tähän. Hetken kuluttua viereiselle raiteelle tulee InterCity-juna, joka ottaa meidät kyytiin..."
Loistavaa. Minulla oli aamun pendoliinoon jopa kolme istumapaikkaa: nämä kaksi, jotka matkaseura oli varannut sarjalippuaan varten, ja se oma paikka, jonka VR minulle myi matkalippuni yhteydessä. Juuri jälkimmäisen kuulutuksen jälkeen tämä oma paikkani suhautti täyttä vauhtia hajonneen junanrotiskomme ohi: syyskuun alusta VR luopui tämän aamupendoliinon yhteen kytkemisestä, joten vaunut 1-6 ja 7-12 ajetaan nykyään erillään. Matkaseuran varaamat paikat olivat Jyväskylästä tulleessa junan etupäässä, oma lippuni olisi oikeuttanut paikkaan vaunussa 8 - joka juuri nyt siis oli täyttä vauhtia matkalla kohti Helsinkiä.

07.34 InterCity-juna jarruttaa viereemme ja ihmiset alkavat tungeksia kohti ovia. Koska olemme keskellä Pirkkalalaista ratapihaa, ei laitureista tai muista mukavuuksista tietenkään ole tietoakaan. Niinpä temppuilemme itsemme ensin Pendoliinon oviaukosta toista metriä alas suurisoraiselle sepelille jonka jälkeen tarvomme kivikossa lähimmälle IC:n oviaukolle vain kiivetäksemme vastaavanlaiseen korkeuteen matkatavaroinemme kaikkineen.
Henkisesti olin valmistautunut seisomaan, mutta löysin kuin löysinkin itselleni paikan. Pendoliinosta poiketen tämä juna kuitenkin pysähtyy Tikkurilan ja Pasilan lisäksi myös Toijalassa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä, joten olin pessimistiseen tapaani varma siitä, että seisomapaikka löytää minut todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin. Niinpä pakkasin kirjan laukkuuni sekä Toijalassa että Hämeenlinnassa, vain huomatakseni paikkani pitävän. Riihimäellä olin jo varma, että eihän nyt lähijuna-alueelta kukaan mihinkään iiseehen tule ja jätin kirjan pöydälle.
Virhe!
Tämän jälkeen vaihdoin paikkaa vielä kerran ennen Helsinkiä.

Tästä alkaa pikkuhiljaa muodostua kuvio: joka toinen viikko juna kulkee ja matka taittuu - ja niinä väliviikkoina harrastetaan extreme-junamatkailua. Loppu kuitenkin hyvin: ehdin käydä vielä toimistolla ennen kouluvuoden alkua. Saksan kurssilla en tosin ymmärtänyt liikoja, mutta se nyt ei varmasti yllätä ketään.

Junaseikkailusta johtuen pääsin aloittamaan työpäivän vasta lounasaikaan - ja istuinkin sitten täällä toimiston loisteputki-euforiassa iltakahdeksaan. Kiitos siis, sydämellisesti, VR. Kai se kävisi tylsäksi, jos aina pääsisi helposti paikasta toiseen?