Kaihtimien takana ilta pimenee. Sisällä kynttilät heittävät varjoja nauraville kasvoille. Riemu kimmahtelee seinistä, ottaa vauhtia viinistä ja upottaa juhlakansan huomaansa. Aikaa ei kukaan tiedä tai muista - sillä ei ole väliä, kun ollaan nyt tässä. Ilo kuplii kylläisissä vatsoissa ja houkuttelee ihmiset pois työnaamioiden takaa. Nyt ollaan vapaalla.

Aikaa firman syysbileistä on kulunut jo paljon, mutta yhä tuo ilta kaikessa hulluudessaan jaksaa hymyilyttää. Vapaalle vaihtaminen pitkien toimistokuukausien jälkeen toi ihmisistä esiin uusia, rentoutuneita puolia – ja firman keltanokkakin tunsi vihdoin kuuluvansa täysin joukkoon!

***

Sir Elwood: ”… on kylmää Helsingissä. Syksy tullut on kaupunkiin, ja jotain outoa on näissä öissä…”

Juhlahuuman jälkeen on kuitenkin palattu arkeen. Matalapaine toisensa jälkeen moukaroi kuivan kesän turruttamaa Suomenniemeä ja ihmiset eivät oikein tiedä mitä tehdä. Sateenvarjot hämmästyneesti vinossa täällä odotellaan talven tuloa, palellaan ja hikoillaan epävakaudessa – ja jatketaan kesällä alkanutta päivittelyä säästä ja sen oikuista. Töissä on istuttu milloin kenenkin kaatuessa flunssan kourissa kotisohvalle potemaan ja yritetty päästä joulukampanjoinnin tunnelmaan sadevesien noruessa vuolaina ikkunoita pitkin. Kyllä se talvi sieltä tulee, tavalla tai toisella.

Oma syksy on asettunut uomiinsa lintsattujen luentojen ja (jälleen) uuden urheiluinnostuksen avulla. Ei riitä, että huono omatunto painaa niin käymättömistä luennoista kuin luentoihin käytetyistä työpäivän tunneista, vaan vielä pitää suostua maksamaan suoraveloituksella kansalliselle liikuntaketjulle siitä hyvästä, että voi murehtia niitäkin käymättömiä bodipumppeja ja ksyklingejä. Joista kuitenkin on maksanut. Tavallaan.

Joulupukilta toivon böön-autin. Olen ollut niin kiltti.