Viikonloppuaamu, eikä kiire minnekään. Aurinko pilkistää verhojen läpi, kello on kahdeksan. Uni on tehnyt olosta raukean, mutta ei enää vaadi painamaan silmiä kiinni. Tartun kirjaan, käännän yölampun niin ettei se häikäise ja uppoudun tarinaan.

Havahdumme muutamia tunteja myöhemmin korkeammalle siirtyneen auringon lähes häiritseviin säteisiin. Mies ponnahtaa suoraan suihkuun, itse jään vielä peiton alle lämpimään. Hiljalleen heräilen ja hipsuttelen yöpaidassa ruokapöydän ääreen. Keittiöstä hiipii kahvin tuoksu, aamun lehti lepää pöydällä. Teen mikrossa puuron, kaadan kahvia kuppiin ja jaamme lehden sopuisasti.

Vasta iltapäivän puolella maltan siirtyä suihkun kautta päivävaatteisiin. Yöpaidan mukavuus on vain voittamaton hitaissa viikonlopun aamuissa. Ja tänäänkin olisin ehkä viipynyt pyjamassa vieläkin pidempään, ellei pienen siskonpojan synttärijuhlat olisi vaatineet ryhdistäytymään.

Näillä viikonloppuaamuilla kuitenkin jaksaa taas työviikon heräämiset ja kiireet - ja ensi viikonloppuna voi taas kääntää aamusta kylkeä ja nauttia kiireettömyydestä. Hyvällä omallatunnolla.