Elämässä on joskus hetkiä, jolloin ei pysty olemaan mukava ja ystävällinen vaikka haluaisikin. Viime aikoina vastaan on tullut ainakin seuraavanlaisia jatkoja lauseeseen "On vaikea olla mukava..."

... kun on kiire vessaan. Kerran jos toisenkin on kotimatkalla havahtunut huomaamaan että olisikin pitänyt käväistä vielä lähtöpaikassa pikaisella. Koita siinä nyt jutella mukavia kun ajatuskin kelluu. Tai pahemmassa tapauksessa... no joo.

... kun väsyttää niin paljon, ettei silmät tahdo pysyä auki. Mutta yleensä juuri tällä hetkellä jollain on jotain todella tärkeää asiaa, johon pitäisi ottaa kantaa, osallistua tai olla muuten vaan innostunut.

... kun on nälkä. Tämä tosin pätee vielä vahvemmin miehiin, mutta kyllä sitä itsekin huomaa napsahtelevansa paljon helpommin kun edellisestä ateriasta on muisto vain.

... kun on kiire. Eikä toinen tunnu huomaavan sitä. Yritä siinä sitten olla mukava ja tahdikas, kun asioita murenee niskaan, kiehuu yli, juoksee karkuun tai palaa kovalla liekillä työ- tai kotipöydällä.

... kun samaa asiaa kysytään neljättä kertaa, vaikka selkeä vastaus on toimitettu jo ensimmäisellä kysymällä. Tai toiselta kannalta: homma on luvattu hoitaa ja sen perään kysellään toistuvasti jo ennen luvattua ajankohtaa. 

... kun sattuu. Perusselkäkipu on ottanut ilmeisesti yhteen painovoiman kanssa ja löytänyt uuden alueen mellastamiseensa. Nyt häntäluu on ollut viikon päivät hetki hetkeltä pahenevasti häiritsevä ajaen allekirjoittaneen lopulta eilen lääkäriin. Käsiään likaamatta tohtori kirjoitti reseptiin vahvinta Buranaa, relaksanttia ja lähetti kotiin. On kuulemma sen verran tutkittu tuo selkä, ettei sitä nyt tarvitse katsoa vaikka kipu onkin alempana ja aika paljon pahempi.

Aina ei siis jaksa. Tai pysty. Vaikka koenkin olevani perusmukava ihminen (korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä... ).
Juuri nyt olen tuossa viimeisessä kohdassa - sattuu, mutta koitan olla valittamatta siitä koko ajan ääneen. Onhan sitä jo vatvottu, varmasti liikaakin. Valitettavasti kipu ei ole siitä kaikesta valittamisesta (ja Burana kasisatasesta) huolimatta kadonnut - tai edes vaimentunut. 

Toisaalta voisi kokeilla positiivistakin ajattelua: sattuu, olen siis elossa!