Asiat on hyvin. Olen omillani, vakituisessa työssä, vakaassa parisuhteessa, fyysisesti terve ja järjissäni.

Mutta olisipa vielä paremmin, jos vaan osaisin hillitä herkkuhimoni. Taas tuli viikonloppuna herkuteltua, ja maanantaina masentaa. Tuntuu, että taas tällä viikolla vyötäröllä roikkuu taas hieman enemmän. Katselen itseäni kriittisesti peilistä ja huokaan.

Oikeasti mahdun vieläkin kaikkiin vaatteisiini. Ilman ahtamista tai apuvoiteita. Perjantaina on palkkapäivä ja viikonloppuna luvassa hauskaa aikaa perheen parissa.

Olisi vaan niin paljon mukavampaa, kun olisi paremmassa kunnossa. Kun jaksaisi käydä joka päivä Elixiassa Pumpissa, Totalissa, Boxingissa, Joogassa ja ihan vaan puntillakin välillä. Voisi taas kuoria sen lukioaikaisen six-packin esiin tämän työelämän kerryttämän pehmeyden alta. Ja voisi taas ylpeänä kulkea topeissa ilman pelkoa siitä, että allipaasikiveni lätsähtää väärään paikkaan. Olisi niin paljon energisempi ja upeamman näköinenkin.

Oikeasti tämä kaksi kertaa viikossa pitää minut jo melko hyvin vedossa. Tietysti enemmänkin voisi, mutta kun nykyään elämääni kuuluu hieman jo muutakin. Kiekkovuosina elämä ahdettiin siihen koloon, joka koululta ja kiekolta jäi. Nyt elämäni vie enemmän tilaa ja työpäivän jälkeen on muutakin tekemistä kuin hikoilla kyräilevien katseilen alla täyteen ahdetuilla tunneilla tai jonottaa vilkullen täysillä höyryäviin kuntosalin suihkuihin tuskallisen tietoisena selluliiteistään ja kuivaksi päässeistä sääristään. Haluan jo nauttiakin. Nyt on sen aika. Selluliitilla tai ilman - aivan sama!

Olisi kuitenkin tosi mukavaa, kun näyttäisi upealta hameessa. Olisi säärtä, hoikkaa reittä ja ohuet ranteet. Voisi keimaillen nojailla sateen raidoittamaan bussikatokseen ja luoda laiskoja silmäyksiä ympärillä parveileviin värjöttelijöihin. Ja näyttää upealta. Olisi neiti kesäheinä. Hento, hieno ja etäinen.
 
Totuushan on se, että kun on rakenteeltaan persevä, lyhytjalkainen ja nakkisorminen, niin useampi vaate näyttää päällä ennemminkin naurettavalta kuin utuisen upealta. Sitten kun on vielä mennyt pilaamaan loputkin luistelemalla reitensä mahtaviksi, niin koko 34 on melkoista haihattelua. Ja kun ostaa uudet housut, saa aina kaupan päälle vähintään 20 senttiä ylimääräistä kangasta. Lahkeisiin.

Mutta oli tämä ruumiinrakenne melkoisen kätevä kiekkokaukalossa. Ei tästä nyt ehkä hentoa neiti kesäheinää saa - ilman anoreksiaa. Ja sitä en ole kuitenkaan ajatellut hankkia - ruoka maistuu liian hyvin. Ja hyvä niin!

Omituista vaan on, kun tuntuu aina siltä, että elämä on yhtä haikailua.
"Onhan nyt joo, työt, palkka, asunto keskustassa... mutku..." Miksei sitä osaa olla onnellinen tässä? Nyt on sen aika. Kun on innostava työ, on rakastava parisuhde ja on huolehtiva perhe. On ystäviä, jotka välittävät ja asunto, jota kutsua kodiksi.

On paljon enemmän kuin puuttuu. Vain tyytyväisyys - ja sen etsin seuraavaksi!