Runeberginkadulla tuulee. Aina. Jalat vievät tuttua reittiä töistä koululle. Jo toista kertaa samana päivänä. Ehtiihköhän tähän kulua kevään mittaan ura? Polku uratieltä koulutielle on jo tuttu, vaikka näiden kahden yhdistelmää on tosimielessä eletty vasta viikko.

Keväälle tuli viime viikolla paljon tekemistä: kaksi aitoa yrityscasea, kolme journalistista lehtijuttumukaelmaa, yksi "muka-aito" yritysesseeanalyysipohdinta, pari työn alla lojuvaa referaattia kirjoista, joita on mahdoton saada yliopistokaupunkien kirjastoista ja kaupan päälle muutama roikkumaan jäänyt tai jäävä tentti. Laskelmoivasti ahmin näille kurssien ensimmäisille viikoille tehtäviä, sillä työmäärä ei viikkojen kuluessa ainakaan vähene. Samalla lupaan yhdelle jos toiselle ryhmälleni tekeväni kaikenlaista "ensiviikoksi" - ja ilman luennolla rustaamaani muistilappua näistä moni tulisi jäämään tyhjäksi lupaukseksi ilmaan roikkumaan.

Lomaillessa tuli luvattua iltamenoja vielä näille kouluntäyttämille viikoillekin. Nyt kaduttaa. Viime viikolla työtunnit jäivät vajaiksi koulun haukatessa päivistä lohkareita, tällä viikolla pitäisi koittaa päästä nollille. Mutta iltoihin merkityt menot vievät ahkeroitsijan pois toimiston valoista tarpeettoman aikaisin. Ja pitäisihän niitä luvattuja koulujuttujakin koittaa tehdä mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Kun kaiken kruunaa miniyksiön vielä pienempään kylpyhuoneeseen iskenyt uudestaanlaatoitus ja siitä johtuva evakoituminen vanhempien kolmioon, niin elämä on jotakuinkin hajallaan ja hankalaa.