Vanhemmillani on tapana riidellä saunassa. Syytä moiselle käytökselle ei meistä kukaan osaa edes arvata. Aika pian opimme kuitenkin menemään sunnuntaisaunaan joko sisarusten kesken tai vain toisen vanhemman kanssa.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen huomannut, että meidän parisuhteessamme kinastellaan aamuisin. Nyt kun olemme toukokuun lopulta alkaen kulkeneet työmatkaa enemmän ja vähemmän yhtämatkaa, on viimeistään Koffarin jälkeen lähes poikkeuksetta jokin pieni sanaharkka menossa. Yleensä se saadaan edes jotenkin selvitettyä Lönkalle mennessä, mutta tänä aamuna kipitin vain kiukkuisena tien yli jättäen miehen omalle reunalleen ilman hyvittelyä. Rappukäytävässä tajusin olleeni hieman kohtuuton ja todella ärsyttävä.

En ole aamuihminen. Aamuisin asiat kärjistyvät ja puolesta sanasta tulee kokonainen lauma merkityksiä. Kun koko tilanteen vielä maustaa toista viikkoa jatkuvalla, piinaavalla alaselkäkivulla, niin uskon olevani melko lähellä mahdotonta.

Toivottavasti alkaisimme kuitenkin oppia olemaan toisillemme armollisempia aamuisin: minä en äksyttelisi tyhjästä eikä mies juoksisi kaksi kertaa pidemmillä jaloillaan niin kamalan kovaa vauhtia pitkin aamukasteista Helsinkiä. Yleensä vauhti nimittäin vielä kiihtyy, kun satun ottamaan sanasta miestä. Sen sijaan hidastaminen, rauhoittuminen ja hetken miettiminen tekisivät varmasti molemmille hyvää.

Aamuisin.