Jouluähky, suklaan yliannostus, sukuloinnin verraton raskaus ja kotiinpaluun riemu - siinä viimeinen viikko napakassa paketissa. Joulua kohti suunnattiin aatonattolounaan jälkeen ja lunta löydettiinkin melko pian Pasilan jälkeen. Luminen Tampere sulki lomaa aloittelevat syleilyynsä ja aatonaattoillaksi noussut kuume todisti allekirjoittaneen kuuluvan "ne-hyvät-työläiset"-joukkueeseen (=sairastaa vain lomilla).

Joulua jatkettiin joulupäivänä suuntaamalla yhä pohjoisemmaksi ja Kinkomaalla hanget hohtivatkin jo kutsuen tarjoten lomalaisille lomailun lisäksi jäälyhtyjä, Stiga-mäkiä ja punaisia poskia. Tapsantanssit jumpattiin tänä vuonna RockBand-pelin tahdissa, toivotaan vaan ettei siskon naapureita ollut paikalla kun bänditreenit loppuivat viimein kahden jälkeen yöllä...
Paluu etelään koitti kuitenkin turhan pian ja sunnuntaina osuttiin muutaman muun epäonnisen kanssa joululiikenteen pahimmalle pääkallopaikalle, ysitielle 19-20.30 välisenä aikana. Jonossa madeltiin ainakin kolmen kolaripaikan ohi ja yleensä n. 1,5h kestävä matka venähti nyt pariin tuntiin. Onneksi lomalaisilla ei ole koskaan kiire, joten saavuimme ehjinä perille ihan sopivaan aikaankin vielä. Kotimatkan viimeinen mutka tehtiin Espoossa, jossa jouduimme todistamaan suvun pikku-prinsessan ensimmäistä tikkausta. Neiti otti askeleen rahilta alas ja putosi päälleen peltisen keksilaatikon päälle. Tulos: syvä vekki vasemman kulman yläpuolelle ja neljä tikkiä yksityisellä lääkäriasemalla.

Kaiken reissaamisen jälkeen voi kylläkin todeta, että vaikka alkukodossa ja anoppilassa on aina mukava käydä on näiden vierailuiden paras hetki se, kun pääsee taas omaan sänkyyn ja omaan rauhaan. Eiköhän Sir Elwood ole tiennyt mistä puhui laulaessaan "... siksi lähteä mun täytyy, että palata joskus mä tänne saan..."