Vuoden päästä nyt voi olla vielä enemmän stressin ja jännityksen oireita ilmassa. Hääpäivään on tänään vielä 369 päivää (jos laskin oikein). Paljon on onneksi aikaa, mutta on parempi olla tuudittautumatta; niin nopeasti tässä on viime aikoina nuo vuodet rullanneet.

Paljon on kuitenkin ehditty valmistella: anoppikokelas varasi kampaajan ja meikit kolme päivää kihlauksemme jälkeen heinäkuussa, juhlapaikka buukattiin elokuun puolessa välissä ja pitopalveluitakin on lähestytty. Viimeiseksi mainitun varhaisuuden takana on omien poronlihojen tuonti: appivanhemmilla on lapinmökkinsä kautta yhteyksiä Sallan alueen paliskuntiin, josta on päätetty hankkia pääruoan pääraaka-aine. Liha ei vaan tule ehtimään ensi vuoden erotuksesta, joten se on tilattava nyt. Ja sen vuoksi on jollain tasolla edes tiedettävä, minkä verran ja minkälaista lihaa tilataan - puhumattakaan siitä, suostuuko pitopalvelut ylipäätään tekemään tällaisella systeemillä meille ruokia.

So far so good, kuitenkin. Kaksi kolmesta tarjouksesta on jo saatu - juhlapaikan keittiötä hallinnoiva täti ei ole vaivautunut vielä vastaamaan, mutta onneksi sitä aikaa vielä on.

Pari viimeisintä maanantaita olen myös ollut ahkera tämän hää-asian suhteen: viikko sitten varasin meille Tammerista hääsviitin hääyöksi - ja samalla buukkasin muutamia huoneita varmojen pitkänmatkanvieraiden varalle. Tänään aamulla piristin itseäni Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan puhelinjonossa kalloa säröttävän odotuspiippauksen voimin. Kirkkokin on nyt kuitenkin varattu, juuri sille ajalle, mitä toivoimmekin.

Kaikkien näiden varausten keskellä sitä yhtäkkiä havahtuu huomaamaan, että se oikeasti taitaa olla menoa nyt. Aikaa vielä on, mutta lähtölaskenta näköjään käynnissä.