Työt odottavat neljän viikon päässä. Palaan töihin kahden vuoden, yhdentoista kuukauden ja yhden päivän "lomailun" jälkeen. Tuossa ajassa elämäni on muuttunut täysin: heinäkuussa 2010 toimistolta vyöryi postui lapseton nainen, pää täynnä odotuksia ja vatsanalue täynnä vauvaa. Nyt tuo silloin nahkaani venyttänyt vauva on temperamenttinen ja osaava neiti kaks-ja-puolvee - ja hänen seuranaan on vikkelä ja nokkela pikkuveli puoltoistavee. Neljän viikon päästä toimistolle siis vyöryy palaa kahden pienen lapsen kulahtanut äiti, jolla on lehmänhermot ja kolmen vuoden univaje.

Minä olen muuttunut. En ole enää se, joka ensimmäisenä on mukana ex-tempore-after-workeissa. En ole myöskään se, johon voi aina luottaa bileiden pikkutunneilla ja jatkoista puhuttaessa. En varmastikaan ole sekään, joka lupaa jäädä toimistolle "vielä tämän yhden jutun tekemään" muiden lähtiessä kotiin. Enkä se, jonka ylityötaulukko täyttyy niin, että kesällä saa yhden ylimääräisen lomaviikon kuitattua talvisilla ylitunneilla.

Minä olen muuttunut.

Silti olen varma, että neljän viikon päästä tulen (lähes kyllästymiseen saakka) kuulemaan lausetta "mutta täällähän ei ole mikään muuttunut". Vaikka onkin. Paljon. Kaikki. Jo pelkästään työkavereissa on käynyt kato; sosiaalinen media on pitänyt minut kohtuullisen hyvin kartanreunassa sekä sisään että ulos virranneesta kollegavuosta. On työpaikkaa vaihtaneita, on vuorotteluvapaalle menneitä ja on seuraani äitiyslomalle tulleita. On myös tullut uusia. Käsittääkseni lähes ovista ja ikkunoista. Ne kerrat mitä lasten kanssa olen toimistolla käynyt, olen tämän myös huomannut: pöytien äärestä on noussut lähes vain vieraita naamoja. Enkä kuitenkaan ole ollut poissa KUIN vajaat kolme vuotta!

Myös markkinatilanne on muuttunut. Ei pelkästään Euroopan taloustilanteen aiheuttamat kuopat, mutta mediakentän mylläys - omistajanvaihdoksineen, kanavamuutoksineen ja internetin kaikkeen-integroitumiseen - ja ihan toimistorintamallakin tapahtuneet muutokset. Kilpailukenttä on aika eri näköinen kuin se oli kesällä 2010!

Tämän lisänä sitten kaikki kehitys, työn tekemisen ja järjestämisen muutos, kaikki se kokemus ja näkemys, mitä näinä vuosina on kerätty. Kaikki tämä tulee näkymään ja tuntumaan minussa, kun palaan neljän viikon päästä töihin.

Mutta ei siinä kauaa varmasti mene, kun taas tuntuu siltä, etten niin kauheasti missään ole ollutkaan. Silti on varmasti turha kenenkään sanoa, että mikään ei olisi muuttunut. Kaikki on muuttunut - ja hyvä niin!