Näin ne viikot juoksee: kiireellä karkuun, ilman että ehtii edes huomata. Suvun tuorein tulokas, pienenpieni neiti Järvinen, on kohta jo viikon vanha. Perheen isoveljet olivat haljeta ylpeydestä kun isänsä soitti sairaalasta viime torstaina, heti viiden jälkeen.
"Voi vitsi kun kivaa; nyt äidilläkin on kaveri!" totesi Taavi viisvee. Nooa kohtakaks ei vielä oiken tiedä miten pikkuneitiin suhtautua, mutta isoveljen esimerkistä muistaa aina välillä innostua uudesta tulokkaasta. Allekirjoittanuthan pääsi leikkimään kotista isoveljien kanssa, kun pieni neiti teki tuloaan. Ilta oli kaikin tavoin mukava -  varsinkin kun yli viiden vuoden tauon jälkeen perheeseen saatiin toinen prinsessa: serkussarjan vanhin, Sella-neiti, alkoikin jo melkein omaksua kuningatarmaisia otteita neljän nuoremman serkkupoikansa keskellä.

Viikonloppu sai siis arvoisensa alun - ja perjantai-iltapäivä meni luovan ryhmän merkeissä, josta luovasti löysimme tiemme Helin kanssa Bakersiin. Ja sieltä Prahaan. Taksikuitissa luki 01.12 - aamulla kotoa oli lähdetty ennen kahdeksaa.

Lauantaiksi oli jo pidemmän aikaa suunniteltu iltahetki Munkkiniemessä hyvien ystävien kanssa. City Marathonista ja parista suunnistusvirheestä huolimatta löysimme kaikki kolme perille. Kaksi punaviinipulloa ja 3 litran valkoviinitonkan jälkeen oli jälleen taksimatkan aika. Kotiin on lähdetty Teatterin terassilta kolmannen kuohuviini-coolerin tultua pöytään. Meistä sisukkaammat jatkoivat tosin vielä pitkään pilkun ylikin. Oma sunnuntai oli aivan riittävän nahkea jo noilla eväillä...

Paljon enemmän oli vielä tarkoitus tehdä - ehkä suurin kompastuskivi oli se, että paljon vähemmän oli tarkoitus juoda? Mene ja tiedä; mutta niin kivaa kuitenkin oli, että hienoisista moraalisen krapulan merkeistä huolimatta viimeisin viikko nostaa hymyn huulille.
 
Tämän päiväinen spinning sitävastoin oli lähellä tappaa. Kaikella on hintansa.