Ensimmäiset jumin oireet havaittiin kevättalvella 2006. Kaikki sai alkunsa 3000 palan palapelistä - tai vielä tarkemmin siitä, että aloimme rakentaa sitä lattialla istuen. Parin tunnin kyyhöttämisen jälkeen selkä lauloi ensimmäiset sulosävelensä.

Toukokuun alussa otin ensivetoni uraputken syövereihin. Istumatyö toimistossa, päätteen tuijotus ja ensimmäinen golfiton kesä tällä vuosituhannella innostivat selkäparkaani jatkuvaan kiukutteluun. Syksyn tullen sain vihdoin itseni Elixian listoille; pumpiin, totaliin, puntille ja ennenkaikkea liikkeelle. Selän lukot olivat kuitenkin saaneet nikamaparoistani yliotteen, eikä varsinaista - lopullista - parannusta tilanteeseen saatu.

Yksiössä patjan virkaa on toukokuusta saakka toimittanut retale, jota ehkä joskus on kutsuttu patjaksi. Nyt se on enää vain huono. Selkä ei siitä ole missään vaiheessa pitänyt - päinvastoin. Yö ja päivä ovat siis tuntuneet kilpaa potkivan selkääni...

Hierontoja, urheilua, venyttelyä ja jäytävää jäykkyyttä. Selän kanssa tuli kuitenkin toimeen - kunnes urheiluhulluudessa tuli kokeiltua jotain uutta. Nyt särky on säteillyt kaksi viikkoa takareisiin, vihlonta on vinouttanut hetkiksi kun ryhti on päässyt väsähtämään ja työtuolista nousu on välillä vaatinut hyvinkin kekseliäitä toimia. Luovutin.

Huomenna kymmeneltä lääkäriin.

Uskon ja toivon yhä, että kaiken takana on melko kiukkuinen fasettilukko. Samalla pelkään, että äidin kaksinkertainen välilevynpullistuma on periytynyt. Loppupeleissä ainoa minkä kuitenkin tiedän on se, että huomisen jälkeen tiedän hieman enemmän. Ja olen ehkä vähän lähempänä hetkeä, jolloin aivastaminen ei vaadi huolellista valmistautumista, kengät saa jalkaan vaivattomasti ja työtuolista noustua voi heti seistä suorassa.

Tänään illalla makaan kuitenkin vain sohvalla.