Kotimatka jumpan jälkeen käy päälle kaikeilla aisteilla. Pakokaasun lomasta nenään löytää yhtäkkiä tuoksu, jossa tuntuu Se Oikea Syksy. Siinä tuoksussa tuntuu pusikoissa rymytty Kirkkis ja tukkaan takertunut syksyn lehti. Siinä maistuu iltaisen pelin jännitys, kun piilopaikastaan näki pelikavereiden tuikkus-lamppujen välkkeen ja tietää, että ihan juuri oli vaihdettava piiloa.

Samassa tuoksussa on kuitenkin se kylmien aamujen kirpeys, kun vielä unenpöpperössä laahusti painavan koulurepun kanssa talven ensimmäisten yöpakkasten rapeuttamien lätäköiden läpi. Ja miten samana aamuna koulun pihaan päästyään ryntäsi täysin pirteänä piirtämään riitteiseen nurmikkoon käytäviä, joilla pelattiin labyrinttihippaa kunnes aamun ensisäteet sulattivat loputkin valkoiset vivahteet maasta.
Sormissa nipistelee syksyn tuntu. Tuuli heittelee tukkaa silmille ja tanssittaa ruskan kirjomia lehtiä autojen välissä. Johanneksen kirkon kohdalla mietin, että tuollakohan se Kirkonrotta joskus on asunut. Illan laskeutuessa muistan elävästi miltä collegehousun märät polvet tuntuivat, kun juostiin kirkkisvuorolaisen kanssa tolpalle tai hypättiin Nurkka-Jussissa nurkan takaa kaikella uhallakin.

Syksy oli pienenä aina täynnä pihapelejä ja kaveriporukan kanssa touhuamista. Omppuvarkaissa käyntiä, pirunviulun vinguttamista, ulkona värjöttelemistä ennen talvea ja pimeästä vuodenajasta nauttimista. Syksy tosiaankin on tullut kaupunkiin - lähtisiköhän joku pelaamaan Kirkkistä tuonne joku ilta? Tai Sardiinia Purkissa?