Meitä on neljä. Siskosta siis. Ihanasti erilaisia, ahdistavasti samanlaisia - ja nyt viimeistään aikuisina toisemme myös ystävinä löytäneitä.

Pitkään vietimme tasaisin väliajoin siskosviikonloppuja, jolloin miehet jätettiin rannalle ja neljästään kokoonnuttiin Jyväskylään, Helsinkiin ja kerran jopa Tampereelle kun itse siellä asustelin. Jossain vaiheessa äitiys vei siskoista kaksi ja muutti elämän niin kiireiseksi että siskosviikonloput jäivät kaiken sen jalkoihin. Itse muutin Tampereelta Mikkelin kautta Jyväskylään ja sieltä Irlantiin, josta palasin Tampereelle vain päätyäkseni lopulta Helsinkiin. Vanhin meistä on asunut pääkaupunkiseudulla 90-luvun alusta saakka ja kaksi muuta ovat jääneet kotiseudulle Keski-Suomeen - ja minun nyt päädyttyäni Helsinkiin siskoselämä rauhoittui kahteen leiriin. Silti siskosviikonlopuille ei ole vieläkään löytynyt aikaa, ei niitä ole tainnut kukaan oikein kaikessa kiireessään edes muistaa.

Kulunut viikonloppu toi meidät kaikki kuitenkin taas yhteen. Toki olemme viettäneet paljonkin aikaa kahden, kolmen ja perhepyhinä neljänkin joukoissa, mutta liian harvoin Rakkaat Siskot on kaikki yhes koos. Nyt kuitenkin sain isosiskon avec kahdeksi yöksi kylään ja sunnuntaina löysimme koko porukan saman pöydän äärestä. Puhe kääntyi hetkellisesti siskosviikonloppuihin ja perinnettä koitetaan nyt yhteistuumin elvyttää. Jyväskylä tai Helsinki - ainakin näin alkuun - saavat luvan tarjota puitteet.

Kun on suuren perheen keskimmäinen, ei oikein edes osaa kuvitella elämäänsä ilman sisaruksiaan. Eikä varmasti ole tarviskaan! Kuitenkin joskus - kuten tänään siinä siskojen, lankojen ja siskonlasten keskellä - huomaa pysähtyä tajuamaan, kuinka rikas on kun saa olla osa sitä porukkaa. Saa olla sisko - ja juuri sellainen kun on, koska sieltä jos mistä löytyy ymmärrystä kaikkeen.