Loppukesästä aloimme etsiä uutta kotia - paikkaa, johon pieni perheemme mahtuisi paremmin ja mukavammin. Elokuun lopussa meidät kuitenkin palautettiin lapsettoman aikuistalouden todellisuuteen, mutta uuden kodin etsintä kuitenkin jatkui. Arvelimme, että nyt saimme sen tarvittavan lisäajan tulevan pidempiaikaisen kodin etsintään ja jossain määrin myös huokaisimme helpotuksesta.

Mutta kuten elämä yleensäkin, tämäkään ei mennyt ihan niinkuin tuolloin ajateltiin. Lokakuun alkuun mennessä olimme saaneet jo useamman ehdotuksen hyvistä asumisoikeusasunnoista - ja ennen marraskuun loppua olimme laittaneet nimen alle paperiin, jonka mukaan muutamme jo ennen adventtia valoisaan kolmioon Espooseen. Taakse siis jää elämä keskustakaksiossa ja eteen aukeaa uusi vaihe matkalla aikuisuuteen.

Nyt elämme viimeisiä päiviä meistä niin hyvää huolta pitäneessä kaksiossa. Ikkunan takana loistavat Eiranrannan valot, seinustoja kiertävät siniset muuttolaatikkopinot ja takaraivossa hakkaa kokoajan tieto kaikesta siitä, mitä vielä pitää pakata ja tehdä ja muistaa ja jaksaa. Mutta sunnuntaiaamuna kun heräämme uudessa kodissamme, näiden samojen laatikoiden keskeltä, voin varmasti taas huokaista: kotona ollaan - toistaiseksi - mutta tämä toistainen on varmasti pidempi kuin edellinen.