... sattuu. Sanotaan.

Ja paikkansahan se varmasti pitää. Samalla tuo kaikki kasvattaa luonnetta ja muokkaa meitä paremmiksi ihmisiksi. Tai sitten ei. Vastoinkäymiset voivat myös katkeroittaa ja masentaa pientä ihmistä kohtalokkain seuraksin.

Omalla kohdalla tämä syksy on tuonut eteen paljon sellaista, mitä ei olisi halunnut kannettavakseen ottaa. Valitettavasti aina ei vaan ole mahdollista taakkojaan valita, joten syliin on nostettu nyt paljon surua ja murhetta. Silti mieli on pysynyt selkeänä ja selkä kaikista vaivoista huolimatta suorana. Murheen muruset on jaettu läheisten kesken ja yhdessä taakkoja on ollut helpompi ja kevyempi kantaa.

Viime lauantaina hyvästelimme serkkupojan korkean syystaivaan alla ja kirkkaan illan pimetessä pakkasyöksi käänsin katseeni pysyvästi horisonttiin. Ja sieltä horisontista se aurinko joka aamu nousee uuden päivän merkiksi. Niitä päiviä kohti aion nyt lähteä, leuka suorassa ja askel varmana.