Takana on luvalla sanoen raskas vuosi: keväällä oli gradu ja YyTeet ja syksyä "piristivät" Vappu ja Markko. Elämä on moukaroinut taas kilpeen muutaman uuden lommon, joiden kanssa selviämisestä on löytänyt taas aivan uudelle puolelle itseään. Sitä löytää itsensä yhä useammin hämmästyneenä siitä, että vaikka empatiakyvystä ja toisten huomioonottamisesta kovasti kaikissa puheissa paasataan, sitä lopulta meistä hyvin harvasta kuitenkaan aidosti löytyy. Sillä kun ihmisellä on sielussa haava, sen saa kirvelemään jo hyvin pienellä suolamäärällä. Niin pienellä, ettei sitä välttämättä edes huomaa.

Oman haavani äärellä olen syksyn mittaan havahtunut myös huomaamaan miten uskomattoman itsekeskeinen ja epäempaattinen olenkaan itse aiemmin ollut. Olen ollut juuri se kovaääninen kailottaja ja etunenän kiskoja, jonka mentyä jo lommoontuneet ovat ehkä lyyhistyneet tuoleihinsa ja nostaneet hartiat korviin. Omassa turhautumisessani olen edennyt puhtaasta loukkaantumisesta ja kyynelten nielemisestä jo siihen, että vaihdan ehkä puheenaihetta tai jos se ei auta niin lähden pois. Ja istun sitten yksin omaan tuoliini ja vedän hartiat korviin.

Oma kompastumiseni maailman matonreunaan on totisesti avannut silmäni. Enää en kailota (aina), rynni tai tarjoa mielipiteitäni. Enää en laske elämääni sen varaan, että ei-meille-vaan-muille, vaan tiedän, että kyllä se oksa jonkun naamaan aina osuu kun elämän ryteiköissä jonossa mennään. Toivoisin tosin vaan, että se oksa voitaisiin jo jättää sinne polulle eikä sillä hakattaisi jatkuvasti pohkeille. Koska pidemmän päälle sitä ei vaan jaksa. Nahka ehkä turtuu niin, ettei ilme enää värähdä - mutta samalla voimalla se yhä sieluun viiltää kuin ihan silloin tuoreeltaankin. Ja mitä lähempää sivallus tulee, sitä kovemmin se kirvelee.

Ketään en omiin kenkiini toivoisi joutuvan, mutta pieni visiitti toisen tossuissa - edes ajatuksen tasolla - voisi auttaa ymmärtämään, miksi ne hartiat sinne korviin nousevat. Se kun ei ole merkki siitä, että haluaisi olla yksin - vaan siitä, että suojelee itseään uusilta lommoilta.